Nenäinniemen puhdistamon saneeraus- ja laajennushanke viimeistelyvaiheessa

Yli kaksi vuotta kestäneen rakentamisen jälkeen puhdistamon uudet sekä myös saneeratut prosessiyksiköt on otettu käyttöön. Urakoitsijat tekevät vielä rakennusten ja alueiden viimeistelytöitä. Laitoksen käyttöhenkilökunnalla riittää pitkäksi aikaa työsarkaa uusien prosessien ja teknisten laitteiden operoinnin ja kunnossapidon omaksumisessa. Esimerkiksi jäteveden sisältämän ammoniumtypen nitrifiointi nitraattimuotoon kuin myös käsitellyn jäteveden hygienisointi ovat aivan uusia käsittelyprosesseja. Matkan varrella on jo päästy hyviin tuloksiin ja nyt on tavoitteena vakiinnuttaa puhdistamon toiminta. Laitosautomaation puolella ohjaus- ja säätöjärjestelmien kehitystyö tulee vielä jatkumaan sitä mukaan kun laitoksen operoinnista saadaan kokemusta.

Etualalla uusi ilmastusaltaan nostopumppaamo sekä soodasäiliö. Taaempana tertiäärikäsittelyrakennus, johon on sijoitettu kiekkosuodatus sekä UV-hygienisointiyksikkö.